Sotilaskarkuri

Oli huuhtikuu 1944 taivaalla oli pilviä ja kuu pastoi, kello kuusi illalla tuli lähinaapurin isäntä meille ja kysyi olimmenko nähneet vieraan miehen liikkuvan kartannollamme, hän oli nähnyt oman navettansa lähettyvillä. Juttelimme tuvanssamm tunnin veran ja kun hän teki lähtöä mina lähdin hänen kanssaan talomme ulkorappusille. Kun seisomme siinä näimme meille tulevaa tietä pitkin tulevan miehen. Kuu oli juuri sillion pilven takana ja kuin pilvi oli poistumassa kuun edestä niin mies pysähtyi sadan metrin päässä tien varresta olevan kuusen varjoon. Läskimme juoksemaan häntä kohti jolloin hän lähti pakenemaan. Meille tilevan tien oikealla puolella oli riiihi ja latorakennus ja sinne mies meni. Mekin menimme sinne ja huutelimme etää oli tultava esille, mutte ei sieltä ketään tullut. Lähdimme taloon takaisin ja kun meillä oli puhelin soitimme kahdenkymmenkilometrin päästä olevaa suojelluskunann esikuntaan, mutta sieltä vastattiin ettei heillä ole miehiä ny lähettää sinne.

Nimittäin ikäni oli juuri silloin kokuksessa Jyväskylässä ja vanhempi veljeni oli sodassa. Minulla oli "Ukko-Pekka" sotilaskivääri, 9 mm Mauseri ja metsästys luodikko. Latasimme valmiiksi ja vietimme yömme pelon vallasaa. Meitä oli äitini, minä olin 16-vuotis, sisko oli 15- vuotias ja pikkuveli 13-vuotias. Seuraavana aamuna olimme aamiaisella, kuin näimme riihirakennuksesta lähtevän miehen juoksevan kohta rannasta kulkevaa kylätietä. Siellä mies lähti juoksemaan vasemalle päin ja sen jälkeen metsä peiiti näkyvyyden. Minä otin puseron päälleni ja lakin päähäni ja "Ukko-Mauserin", näin kuin pikkuveljeni otti metsästysluodikon ja laatikossa irrolaan olevia patruunoita kourallisen, jotka se pisti taskuunsa. Minä juoksin rantatielle ja sitä pitkin miehen jälkeen, aaumuarinko oli sen verran pehmentänyt tien pintaa pikka paikoin, niin että näin miehen saappaan jäljet siinä. Puolen kilometrin pääsä jäljet loppuivat kylätieltä, mutta siitä lähti metsään talvella ajettu tukkitie. Kuljin sitä pitikin muutama sata metriä ja näin siellä miehen saappaan jäljet. Läksi takasin rantatielle jolloin kylältä päin tuli suojelluskunta vääpeli Jaakka Ylälehto ja hänellä oli kivääri, pari lomalla olevaa sotilasta ilman aseita ja muutama siviili. Vääpeli, toinen sotilaista ja minä läksimme tukkitietä metsään ja siellä oli etelään viettävä rinne, jossa ei ollut lunta enään. Menimme harvaan ketjuun ja läksimme etenemään rinnettä ylöspäin, kuin vajaan sadan metrin päässä olevan kiven takaa noisi sotilaspukuinen mies, jollin vääpeli ampui kaksi varoitus laukausta. Silloin mies huuti: - Älkää ampuko, sillä tunnettehan minut, sillä olen Matti. Hän oli naapurin vävy. Toimitimme hänet poliisille. Kun tulin kotiin takaisin kertoi äitini miten pikkuveljeni oli juossut minun jälkkenin satakuntametriä, pysähtynyt ja tullut takaisin tupaan, ja sanonut tullessan panokset eivät ritä, oli ottanut toisen kourallisen panoksia pistänyt taskuunsa ja lähti sitten juoksemaan minun jälkeeni. Edellisenä kesänä olimme sotilaspojat partiomassa kylämme halki juoksevan joen varressa, kun tuli hälytys, että pohjanmaalla olevasta sotavankileiristä oli karannut venäläisiä sotavankia ja nehän pyrkivät itään kohti. Kaikenlaista pelkoa sitä oli kotirintamaallakin.