Surevan ihmisen tapaaminen

kirjoitettu 20050417

Surevan ihmisen tapaaminen

Turun Tuomiokirkossa pidettiin joulun jälkeen muisto-jumalanpalvelus Kaakkois-Aasian luonnonkatastrofissa kuolleiden muistolle.

Siellä sanoi Suomen arkkipiispa Jukka Paarma muun muassa: Kun tapaatte surevan ihmisen niin ojentakaa hänelle kätenne, että hän voi tarttua siihen. Antakaa hänelle olkapäänne, että hän voi nojata siihen. Sanoja ei tarvita.

Mikä vapauttava ohje meille jokaiselle on tuo ”Sanoja ei tarvita”.

Me tapaamme surevia ihmisiä ihan kotikylässä. Sureva ihminen seisoo tiellä ja hänen ohitseen kulkee kymmeniä vuosia naapureina olleet, jotka eivät sano edes ”hei”, eivätkä muutenkaan reagoi. Sureva ihminen seisoo ja hänen lähelleen tulee tuttu, joka pysähtyy metrin päähän. Häneltä ei ole halvaantunut kieli vaan myöskin käsi. Jokainen meistä haluaa ilmoittaa osan-ottonsa, mutta ei pysty, koskapa sanoja osanoton ilmaisuun ei löydy.

Minä opettelin kymmeniä vuosia sitten sanomaan surevan ihmisen tavatessani joko ”Otan osaa” tai ”Valitan”. Mutta arvatkaa muistinko minä ne surevan tavatessani. Arvasitte aivan oikein: En muistanut.

Mutta aina työnsin käteni surevan käteen. Meillä jokaisella on halu ilmoittaa surevalle osanottomme sanomalla jotakin sattuvaa, mutta kun sitä ei löydy niin koko osanoton ilmaus jää pois.

Siispä: Arkkipiispamme ei kieltänyt sanomasta jotakin vaan hän antoi ohjeen ”Sanoja ei tarvita”.

Valio Kinnunen